Kairijoki, kesä 2014

Vihdoinkin!

Kauan ja hartaasti odotettu Savukoski odottaa "vain" tuhannen ajokilometrin päässä. Luvassa viikon verran Lapin verratonta lumoa ja herkeämätöntä kalastusta.

Kalakaveri Mika kyytiin ja menoksi. 14 tuntia köröttelyä, ensin yön selkään, sitten keskipäivän auringon paahteessa. Viimeiset tunnit hervottomia kärrypolkuja; vuokrakämpän avaimet matkaan hotelli Samperin Savotasta, luvat Kairiverista ja vielä viimeinen taival. Päivän ollessa jo pitkällä saavumme viimein perille Rantakankaalle.

Rantakankaan kämppä vastasi odotuksia

Raskas matka, mutta perillä odottava palkinto ei ole huono. Upean luonnon helmassa, kalaisan ja kauniin Kairijoen äärellä reissun rasitukset unohtuvat nopeasti. Vuokramökki osoittautuu juuri sellaiseksi kun on luvattu: kaikki tärkeä, eli jääkaappi, tulipaikka ja sauvstuspönttö löytyy. Saunarakennus pönöttää miltei jokirannassa.

Sauna sijaitsee aivan jokirannassa

Ja entäpä se joki sitten? Heti saunan edustalla pauhaa mitä ilmeikkäin koski upeine niska-alueineen. Antoisan näköistä kalavettä piisaa niin ylä- kuin alavirtaankin niin pitkälle kuin silmä kantaa. Kairijoen uoma on melko kapea, mutta se ei haittaa vähääkään. Kirkaassa vedessä montut, ottikivet ja muut kalojen potentiaaliset piilopaikat erottuvat jopa ilman kalastuslaseja. Monipuolisuuttakin riittää: aina välillä virta soljuu verkkaisemmin ärjyen taas välillä kiukkuisena koskena. Siellä täällä kokonaisuutta värittävät tyylikkäät niskat ja loppuliu'ut suvantoalueita unohtamatta.

Rantakankaalla koski näytti komealta...

...ja niska vieläkin komeammalta!

Ja aivan vastaaavia spotteja mahtuu Kairijoen varrelle lukuisia. Reissussa rähjääntynyt kahden miehen matkaseurue päättää kuitenkin pyhittää ensimmäisen kalastusillan Rantakankaan lähistön roplaamiseen, etenkin kun odotamme vielä yhtä täydennysmiestä saapuvaksi: Aki on hetkenä minä hyvänsä tulossa Rantakankaalle suoraan Tenolta.

Kuten usein, vie väsymys meikäläisestä voiton jo varhain ja ensimmäinen kalastussessio päättyy osaltani jo alkuyöstä. Myönnettäköön, että janojuomilla saattoi olla osuutensa asiassa. Mika ja Aki sen sijaan jaksoivat, ja taisipa Aki kiskoa ylös reissun ensimmäisen mittakalankin, kun jostain Rantakankaan rantamilta pinturiin hairahtui 35 senttinen harjus. Hyvä!

Sunnuntai 29.6

Aamulla meikäläinenkin on taas pirteämpi ja valmis kohtaamaan sunnuntain kalastushaasteet. Päätämme viipyä Rantakankaan apajilla vielä toisenkin kalastuspäivän koluten aluetta vähän sieltä sun täältä. Toteamme, että kuumasta säästä huolimatta ainakin pienemmät yksilöt käyvät pyydyksiin ihan hanakasti. 

Illan tullen päätän vaihtaa perhovermeet hetkeksi haspeliin ja suunnata erään ystävällisen nettifoorumitutun vinkkien innoittamana saunan läheltä löytyvälle suvantomontulle. Taimenen toivossa kiinnitän viehelukkoon ahvenvärityksellä koristellun helmellisen Räsäsen, eikä minun tarvitse virpoa pitkään. Jokin syöksyy kiven takaa esiin, kelpuuttaa tarjoukseni ja sitten virvelimiestä viedään. Tempoilua, muutama komea loikka ja samalla oiva testi tuliterälle haspelisetille. Hyvin tuntuu pelittävän, tuntuma pysyy oivallisena ja jämäkkyyttäkin löytyy. Kala alkaa jo talttua, mutta haavin pirulainen on unohtunut käden ulottumattomiin. Onneksi Mika sattuu haaveineen paikalle. Kohta rannalla koreileekin meikäläisen uusi ennätystaimen: 58 senttinen ja varsin pulskassa kunnossa oleva kauniin punertava yksilö. Ja heti meillä on savupyttyyn täytettä. Kala suolaan ja odottelemaan jalostumistaan appeeksi.

Kiven takaa se nappasi...

...ja näin komealta se näytti

Maanantai 30.6

Maanantaina aamusta Aki jatkaa matkaa kotia kohti, kun taas minä ja Mika päätämme lähteä tutkailemaan uusia apajia. Saunavaaran seutu on ottipaikan maineessa ja pienen sekoilun jälkeen löydämmekin alueen suht koht helposti. Pintomisia näkyy melko reilusti, hyttysiä sitäkin enemmän, eivätkä kalatkaan oikein tunnu olevan ottituulella. 

Sillan edustalla mietovirtainen osio on hiukan tylsää kalastettavaa, olkoonkin että kehuvat kohtaa kohtalaisen kovana istarien ottipaikkana. Tuonnempana virta jälleen virkoaa ja kuuma kesäpäivä sujuu osaltamme Saunavaaralla varsin leppoisasti. Joku ehkä tosin kävi metsässä sissipaskalla, ehkä ei.

Saunavaaran tunnettuja ottipaikkoja

Saunavaaran uomaa. Kalassa Mika.

Sitten vuorossa alue nimeltä Kuritsa. Täältä yhytämme oivallisen näköistä maisemaa ja kalavettä, sekä laavulla päivystävän mukavan parivaljakon, joista varsinkin toinen osoittautuu verrattomaksi juttumieheksi. Kuulemme kalajutun jos toisenkin ja saamme kosolti uutta informaatiota ja ottivinkkejä.

Kalaakin Kuritsalta löytyy, koko vain on valitettavan kituliasta. Mika tosin joutuu tekemään aimo työn pienen, mutta merkillisesti käyttäytyvän taimenen kanssa. Aikansa otus pönöttää pohjassa kuin tukki, mutta suostuu lopulta liikkumaan ja talttuu. Kala saa vapautensa, eikä mittaharreja tai säällisen kokoisia puronieriöitäkään pyyntöihimme tartu. Niinpä palaamme mökille odottelemaan seuraavaa kalastuspäviää, tällä kertaa saaliitta.

Mökillä vielä saunomista ja kalan savustelua sekä virvokkeita, hiukan kalastelua Rantakankaalla.

Kuritsalta löysimme juttukavereita ja hienoa kalavettä...

...ja kalatkin olivat siellä perin juonikkaita

Kalan makuun päästiin kuin päästiinkin

Tiistai 1.7

Seuraavana Majavakosket, josta meikäläiselle reissun (ja elämäni) ensimmäinen puronieriä. Kehuivat, että Kairilla saalisvarmuus juuri puronieriöiden suhteen on sadan prosentin luokkaa. Kummasti moiset "varmat" onnistuivat silti meikäläisen ottipelejä välttämään.

Majavakoskelta löytyy jokunen muukin kalastaja. Ei ihan jokapäiväistä, sillä suurimmaksi osaksi Kairijoella on saanut kalastella omassa rauhassa. Nytkin tilaa riittää ja kalalle mahtuu mainiosti. Jälleen yksi upea niska-alue, joka osoittautuu tyhjäksi. Tai kyllähän pintojia näkyy, mutta taidot eivät yksinkertaisesti riitä. Poistuessamme jututamme erästä kalamiestä, joka kertoo yhyttäneensä 53 senttisen ja 2.5 kilon painoisen taimenen samaiselta alueelta. Melko painava mötikkä, ellei sitten mukana ollut hiukan saamamiehen lisää!

Pitäähän tuonne toistekin päästä

Näissä maisemissa kalamiehen kelpaa

Keskiviikko 2.7

Vuorossa joen vaihto, eli pistäytyminen Nuortilla. Nuortti virtaa Urho Kekkosen kansallispuiston mailla, eikä autolla ole ottipaikoille asiaa. Lähimmältä parkkipaikalta tulee Hirvashaudan alueelle käveltävää liki 3 kilometriä. Hienoa! Saapahan samalla liikuntaa ja luontovaellus on aina mukavaa.

Nuortin maisemia ja kala-apajia on kehuttu, joten odotuksetkin ovat korkealla. Ehkä liiankin korkealla, sillä Nuortti osoittautuu pienehköksi pettymykseksi. Maisemat ovat upeat, mutta eivät henkeä salpaavat. Mitä ilmeisemmin olisi pitänyt vaeltaa kilometrikaupalla kauemmas yhyttääkseen ylhäiset kanjonimaisemat, mutta siihen ei tällä kertaa ollut valmiuksia tai aikaa. Hirvashaudan seudulla pari oletettua harjusta käy törkkimässä, mutta eivät pysy mokomat kiinni. Savupöntön täytettä ei siis Nuortiltakaan nouse, mutta tulipahan käytyä! Iltasella kohtaamme sitten sen verran takapakkia, että Mika alkaa potea infernaalista paskatautia. Ikävä vaiva, eikä mieluinen kalakaverillekaan.

No...olihan siellä ihan tyylikästä

Nuortin suvannoissa piilee harreja

Torstai 3.7

Karppisen pirtti osoittautuu pelkäksi laavuksi. Pirtin edustalla sen sijaan piisaa jälleen kerran kutkuttavan näköistä kalavettä, ja Mika taltuttaakin miltei heti lähes mitallisen harjuksen (käytyään toki ensin asialla pirtin tuntumasta löytyvässä huussissa).

Sadesäässä etenemme perhokalastukselle pyhitettyä osioita kohti Kairiveria perhojamme ahkerasti nakellen, mutta enempää edes säällisen kokoisia eväkkäitä ei koukkuihimme hairahdu.

Täältäkään ei mittakaloja tavattu

Sade jatkuu, mutta ei lannista kalamiehiä saapuessamme Kairin sivu-uomalle, Sormijoelle. Ensivaikutelma ainakin on hyvä! Muurahaisjäjitelmääni tarraa jokin hiukan isomman tuntuinen, mutta räpellän kalan karkuun. Kohta tartutankin jo perhoni jonnekin vesiryötöihin ja aikoessani irrottaa ottipeliä, totean joen sen verran syväksi, että vaatteet kastuvat kahluukamppeista huolimatta. 

Palaan autolle vaihtamaan kuivaa ylle ja kylmissäni jään lämmittelemään. Lopulta Mikakin saapuu ja kertoo hillittömästä syöntipiikistä. Harjuksia nousi kuin sieniä sateella ja yksi mitallinen tarttui mukaankin. Mainiota! Harjus on sentään sen veroista herkkua, että sitä täytyy väkisinkin päästä maistamaan ainakin kerran kesässä.

Perjantai 4.7

Mikan paskatauti jatkaa oireiluaan, eikä viimeiseen kalstuspäiväämme mahdu sen kummempaa kuin muutama olut eräkeskuksella, jalkapalloa ja jonkin verran kalastelua mökin läheisyydessä.

Reissu alkaa lähestyä loppuuaan. Paljon jäi spotteja koluamatta, mutta tyytyväinen täytyy olla: taimen-enkka meni uusiksi ja pikkukaloja nousi sen verran, että mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Maisemat olivat upeita ja kalastaminen helppoa. Yhtään viehettäkään en menettänyt reissulla, en edes ainuttakaan perhoa ja perhostelijana sentään olen vielä amatööri.

Kaipuu jäi, joten eiköhän Kairille tule lähitulevaisuudessa palattua. Seuraavaa odotellessa täytyy tyytyä koluamaan eteläisemmän Suomen sikäli ihan mielenkiintoisia virtavesiä. Ei sitä loppujen lopuksi viikossa ehdi paljoakaan ja kalalle tekee jo kovasti kalamiehen mieli.

Hyvästi Kairi, ehkä jälleen ensi kesänä kohtaamme!